Matkustaja

Yksitoista päivää Suomessa jo takana - 19 edessä. Nuo 11 päivää ovat menneet nopsaan, ja asiat lähteneet rullaamaan suht hyvin.
Paluu Suomeen ja etenkin kotikaupunkiin on aina reissusta tultaessa kamala shokki. Vie aikansa jälleen sopeutua kotona olemiseen, eikä edes omassa sängyssä monesti nukuta yhtään sen paremmin, päin vastoin jopa. Siksi olenkin aina ihmetellyt muiden sanontaa "Lomalle on ihana lähteä, mutta kotiin on ihanempaa tulla takaisin". Olen aina ollut eri mieltä.

Vaikka Suomessa on paljon hyvää, on takaisin tullessa monesti tippa linssissä. Viime kerta ei ollut poikkeus, vaikka olin päättänyt että kuukauden päästä lähden takaisin. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ole lomamatka, vaan muutto ulkomaille.

Aina reissutessa tunnen olevani vapaa, todella eläväni ja nauttivan elämästä kaikin rinnoin. Sitä tunnetta en tunne koskaan Suomessa. En missään kaupungissa. Olen koittanut muuttaa omaa ajattelutapaa, käytöstäni, mutta aina vain jokin puuttuu. Jokin, jota en ihan täysin osaa edes sormella osoittaa.

Niin Suomessa kuin ulkomailla ollessani minulla on aina ollut tapana arvella mistä ihmiset ovat kotoisin niiden ulkonäön, yleisen olemuksen, käytöstapojen ja viimeisenä toki kielen perusteella. Etenkin suomalaiset on todella helppo bongata niin maasta kuin maasta. Jo pelkkä kävelytapa paljastaa monet. Kovinkaan moneen en ole törmännyt kuka harrastaa tätä samaa, tai etenkään olisi yhtä hyvä siinä kuin minä. Vaikken minäkään tiedä kuinka usein edes osun oikeaan. Tai että olenko edes hyvä siinä! 

Saksassa nyt viime reissulla matkatessani Augsburgista junalla Kölniin olisi minun pitänyt vaihtaa junaa Mannheimissa. Augsburgista junaan hypätessäni oli juna kuitenkin jo myöhässä, joten Mannheimin juna oli jo ehtinyt lähteä. Niinpä päätin jäädä istumaan samaan junaan jossa jo olin, sillä sekin oli menossa Kölnin kautta Düsseldorffiin. Jo muutama päivä tullessa samaa reittiä toiseen suuntaan, olivat junat olleet myöhässä ja olin vain vaihtoasemalla mennyt seuraavaan oikeaan suuntaan menevään junaan. Kun sitten konduktööri tarkasti lippuja, ei hän koskaan maininnut mitään vaikka ilmoitin heti etten ole oikeassa junassa, koska junat olivat myöhässä aikataulusta.

Istuin junassa 4 hengen paikalla jossa keskellä oli pöytä ja henkilöt istuivat vastakkain. Minulla ei ollut paikkaa varattuna juniin, joten arvoin istunko jonkun paikalla ja seurailin jälkeeni tulleita joskoon he ottavat minuun katsekontaktia. Vastapäätäni ikkunan viereen istuutui nuori mies, itse istuin käytävän puolella. Mietin oliko hän saksalainen - ainakaan hän ei näyttänyt yhtään saksalaiselta. Jostain syystä minun luultiin todella monesti olevan saksalainen ja kysyttiin neuvoa milloin mistäkin. Niin saksalaiset kuin turistitkin.
Hermoilin mitä konduktööri sanoo tällä kertaa kunhan kuulee että olen väärässä junassa. Tämä juna oli nimittäin nopeampi ja kalliimpi kuin se mihin minun olisi pitänyt junaa vaihtaa. Konduktööri pyyti saksaksi näyttämään junaliput ja kaivoin omani takin taskusta. Annoin sen naiselle ja sanoin englanniksi (en puhu montaa sanaa saksaa) että olen väärässä junassa sillä juna oli myöhässä. Nainen hymyili pikaisesti ja vastasi "okay" ja leimasi lippuni. Vastapäätäni istuvan nuoren miehen katse kirkastui, hän kysyi englanniksi minulta minne olin menossa. Kerroin tarinani. Hän naurahti että sittenhän se oli onni onnettomuudessa että juna oli myöhässä; pääsin nyt nopeammin samaan paikkaan ja halvemmalla hintaa. Ja tottahan se oli. Kerrankin tuuria mukana!

Juttelimme hetken niitä näitä, hän kysyi mistä olen kotoisin ja juttelimme Suomesta pikaisesti. Haukottelin. Hän kysyi väsyttääkö minua ja kauan olen matkustanut. Sanoin että väsyttää, vaikka matka oli vasta alkapuolella, sillä menisin Kölnin kautta Brysseliin junalla josta matka jatkui kavereiden kanssa autolla Ranskaan ja aina Englantiin saakka. Niinpä kilometrejä oli edessä vielä varmaan 1000. Kerroin että en pysty matkapahoinvoinnin takia nukkumaan oikeastaan missään liikkuvassa, joten hereillä olisi pysyttävä. Hän harmitteli etten osaa nukkua ja ilmoitti itse "tekevänsä sen mihin minä en pysty" eli ottavansa torkut, ja niin hän kaivoi repustaan pienen makuupussin ja kaivautui sen alle.

Pian Frankfurtissa junaan nousi lisää ihmisiä. Eräs puku päällä oleva noin 45-vuotias mies istuutui käytävän toiselle puolelle viereeni. Hän vilkuili minun suuntaan kuten arvioiden taustaani. Toinen vanhempi, lyhyehkö mies istuutui minua vastapäätä käytäväpaikalle, sen nuoren miehen viereen. Hänellä oli vuosikymmeniä vanha värikäs villapaita päällä. Kasvoista kuitenkin näki että hän oli varmaan tulossa ulkomailta ja jostain etelästä, sillä hän oli ruskettunut. Nuori mies oli jo syvässä unessa. 
Vilkuilin kännykkääni ja koitin laskea paljon minulla olisi aikaa Kölnissä ennen kuin Brysseliin lähtevä junani lähtee. Koitin saada ajankuluksi myös junan wifiä toimimaan mutta se oli toivotonta. Vanhempi mies kysyi englanniksi minulta hetken päästä, että tarvitsenko käyttää nettiä ja katsoa junien aikatauluja. Hän tarjosi omaa kännykkäänsä. Yllätyin. Hän puhui minulle heti englantia! Mikä minut paljasti? Kasvonpiirteeni? Korkeat poskipäät? Pyöreä nenä? Se jäi kysymättä! Puku päällä oleva mies tuntui kuuntelevan keskusteluamme toisella korvalla.

Kiitin miestä netin tarjoamisesta ja sanoin, että en kiitos tarvitse. Minulla on vajaa kolme tuntia aikaa Kölnissä sillä tiedän jo seuraavat vaihdot. Kerroin että kerrankin oli junan myöhästyminen kannaltani hyvä asia, sillä nyt pääsin monta vaihdosta vähemmällä ja nopeammin perille kuin mihin olin lipun varannut. Tällä kertaa juna oli kuitenkin myöhässä vain noin 20 minuuttia, kun se oli ollut myöhässä yli tunnin muutamia päiviä aikaisemmin.
Mies kertoi, että Saksassa jos juna on myöhässä ja henkilö myöhästyy näin vaihdolta, saa matkustaja valita vapaasti mihin junaan menee jotta pääsee määränpäähän johon lipun on ostanut. Lisäksi, jos juna on myöhässä tunnin, maksaa junayhtiö DB 25% lipun hinnasta takaisin. Jos myöhästyy 2 tuntia, palauttaa yhtiö 50%.
Pian sama konduktööri tuli kysymään jälleen junalippuja. Mies antoi omansa ja sanoi jotain saksaksi. Nainen hymähti. Arvasin, että hän sanoi jotain minusta. Mies pyyti ojentamaan naiselle matkalippuni, kaivoin sen jälleen taskusta ja ojensin. Nainen kirjoitti lipun yläosaan puhelinnumeron. Mies sanoi että tästä numerosta voisin tiedustella rahojeni palautusta. Kiitin.

Keskustelu kääntyi jälleen Suomeen kun hän kysyi mistä olin kotoisin. Hänen ensimmäinen arvaus, jenkeistä, meni siis pieleen. Nokian kännyköiden jälkeen puheeksi tuli matkustaminen ja kielet, hän kysyi montaa kieltä puhun ja ihmetteli miten paljon olen ehtinyt matkustaa. En kyllä kertonut ikääni, mutta nähtävästi hän piti minua nuorempana. Vaihdoimme jopa muutaman lauseen espanjaksi. Hän kertoi itse olevan tulossa Perusta, jossa hänellä asuu kaksi lastaan (ahaa, siitä siis rusketus!). Hän oli ollut heidän luona usemman viikon ja kaipaili jo takaisin, vaikka oli vasta menossa kotiin. Tiedän tunteen, tuumailin. Puheeksi tulivat mangot. Hän sanoi että eniten hän ruoan suhteen ikävoi perulaisia mangoja. Sanoin maistaneeni niitä Meksikossa vieraillessani ja ainakin ne olivat jo todella makeita, voin siis vain kuvitella että Perussa ovat varmasti erikoisen hyviä.
Pukumies vilkuili ja kuunteli edelleen keskusteluamme. Oletin hänen kuitenkin osaavan hyvin englantia. 

Hetken keskustelun jälkeen mies oikaisi asentoaan. Ajattelin että hänen pääteasema taitaa lähestyä. Pian hän sanoi että Kölniin olisi matkaa enää noin 10 minuuttia, että pysäkkini olisi heti seuraavan pysäkin jälkeen. Hän nousi seisomaan ja haki junan eteisestä laukustaan jotain ja käveli se kädessään takaisin paikalleen, eteeni. Hän ojensi sen minulle ja sanoi naurahtaen "Terveisiä Perusta". Hänellä oli mango kädessään! Hymyilitti väkisin, ja kiitin. Sanoin että hetkinen, mutta saakos sieltä tuoda hedelmiä... lause jäi kesken kun mies puisti päätään ja sanoi että ei, pilke silmäkulmassaan. Kiitin uudelleen arvokkaasta ja spontaanista lahjasta. Hän toivotti hyvää loppureissua ja mukavaa matkaa.

Kölnin asema tuli kuin tulikin pian miehen aseman jälkeen ja aloin laittaa takkia päälleni. Nuorempi mies nukkui edelleen liikahtamatta. Kun nousin seisomaan, rajotti nuorimies silmiään ja toivotti hyvää reissua. Kiitin ja toivotin samaa.
Kölnissä ensimmäisenä etsin lounaspaikan, vatsani kurni. Löysin samalla toimivan wifinkin.
Mango! Käsilaukkuuni laittamani mango juolahti mieleeni, hymähtelin sen takia vielä pitkään. Säästin mangon jälkiruoksi seuraavalle junamatkalle. Jossa sitä en kuitenkaan vielä syönyt, sillä en saanut sitä siellä kuorittua. Onneksi olin ostanut muutakin: vesipullon ja bretzelin. Saksassa kun kerran olin.