Sivu 1/365


Vuoden ensimmäinen päivä. Se on mennyt ensimmäisiä muuttolaatikoita pakatessa. Tosin niistä tuli niin painavia, että täytynee myöhemmässä vaiheessa pakata ne uudelleen ja pienempiin laatikoihin.

Ensimmäinen huonekalu, kirjahylly, meni kaupaksi muutama päivä sitten. Kiireessä purin sen tavarat pöydälle ja lattialle, ja nuo tavarat oli saatava jo laatikoihin edes pois edestä pyörimästä.
Niiden lisäksi innostuin käymään myyntiin menevän laatikoston ja itselle jäävän lipaston tavarat läpi. Lipastosta löytyikin aarteita, vanhoja postikortteja ulkomaalaisilta kirjeenvaihtokavereilta. Onneksi en ollut heittänyt niitä pois!

En ole mielestäni koskaan ollut kova hamstraamaan, muuta niin sitä tavaraa vain kertyy. Ja nyt muuten pistin ulos myös ne aiemmin jättämäni "jos sen pari kuitenkin löytyy" -sukan jo kierrätykseen. Myös aiemmin säästämäni DVD:t saavat kyytiä (koska milloin minä muka niitä oikeasti enää katsoisin?). Tai toivon että saan ne kaupaksi vaikka kirpparin kautta pilkkahintaan. Jokainen euro olisi kuitenkin takaisin päin.

Muuttoon on aikaa kaksi viikkoa. Tasan. Vielä olisi paljon tehtävää ja niinpä huomenna alkaa jonkinlainen arki minullekin vaikkei töihin lähtöä olekaan edessä. Sen sijaan alkaa kampaamo case'n suunnittelu ihan todenteolla. Sen lisäksi pitäisi paneutua koulun ensimmäiseen moduuliin, josta luettavaksi tuli 48 sivua ja 3 tehtävää. Taidan kuitenkin suosiolla jättää sen tämän case'n jälkeiseksi tehtäväksi.




Uutena vuotena sitä väkisin miettii mitä aikoo tehdä tänä vuonna toisin. Siksi aamulla herätessäni ensimmäisänä kännykkä käteen ja etsimään osuvia lainauksia Pinterestistä. Siellä törmäsinkin etenkin näihin kahteen, jotka tuntuivat kolahtavan. Näistä jälimmäinen on koristanut tekstitauluna kotiani jo useamman vuoden.
Kuten aiemmassa post'auksessa kerroinkin, on vuosi 2016 ollut yhtä muutosta ja myllerrystä. Sanoisinpa jopa että se oli
 elämäni raskain, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ja niin kuin monesti olen kuullut muidenkin sanovan, on moinen vuosi ollut myös ehkä se paras ikinä - ja niin minunkin tapauksessa.


Kommentit

Suositut tekstit