Life's too short
Reissun toinen osio alkaa olla aluillaan. Matkalaukku näyttää räjähtäneeltä. Jotenkin se pitäisi saada kasaan ja etenkin kaikki kamat sinne mahduttettua. Jokunen uusi vaatekappale on nimittäin eksynyt kaupasta mukaan.
Somea tuossa herättyäni lukiessani aloin miettimään miten hienoa se on, että ihmiset nauttivat niistä paljon puhutuista pienistä asioista, nauttivat elämästä ja uskaltavat ottaa riskejä. En koe Englantia mitenkään erityisen kotoisaksi niin että haluaisin tänne ehdottomasti muuttaa, mutta silti täällä viihdyn ja niinpä päässä pyörii Suomesta pois muutto jälleen ihan tosissaan. Jopa siinä määrin että piti tarkastaa netistä mitä kaikkea koirien tänne tuonti vaatii.
Sisustuspuolen kouluja tutkiessa ja pähkäillessäni olin ajatellut, että ulkomaille lähtö koirien kanssa olisi jotenkin liikaa, ja niinpä olen sen vaihtoehdon vain sivuuttanut. Nyt ajatukset ovat menneet vähän syvällisempiin ulottuvuuksiin, sillä miksi ei? Miksi se ei olisi mahdollisuus?
Life is too short - niinhän sitä sanotaan. Käytin tuota sanontaa toissapäivänä itsekin kun edessä oli enemmän tai vähemmän hermoja raastava tilaisuus todellakin elää hetkessä ja tehdä jotain spontaania. Nyt onnistuneen ja kivan illan - ja vähän huonosti nukutun yön jälkeen - olen todella tyytyväinen, että sanoin kyllä. Alkoi nimittäin ihan tosiaan tuntua siltä, että voisiko seuraava asuinkaupunki ollakin täällä? Ehkä jokin tänne kuitenkin minua vetää...
Hetkessä eläminen on aina ollut itselle jotenkin todella tärkeää. En halua menettää minuuttiakaan ilman että joutuisin sitten myöhemmin katumaan jotain mitä jäi tekemättä. Se on kuitenkin toisinaan helpommin sanottu kuin tehty ja liiankin usein on ujouteni tullut tielle ja jokin juttu jäänyt vain ajatusasteelle. Jos jotakin niin sitä olen päässäni pyöritellyt viime ajat. Milloin alkaisin elämään niiden itsekin viljelemieni vähän kornistenkin sanontojen mukaan? Nyt. Siksihän täällä olen. Nyt vain täytyy nauttia joka hetkestä. Välillä sitä ei nimittäin meinaa edes ymmärtää, että olen täällä!
Tänään reissu jatkuu Saksaan. Road trip siis edessä ja ensimmäinen etappi olisi Englannin Dover, jossa ylitämme lautalla Englannin kanaalin Ranskaan Dunkerque:en, josta matka jatkuu Belgian läpi Länsi-Saksaan, jossa puolestaan on road tripin ensimmäinen yöpyminen. Kaupunki ei ihan vielä ole tiedossa tosin, mutta selvinnee matkanvarrella.
Maanantaina tiemme erkanevat tämän kaveriporukan kanssa hetkeksi ja hyppään yksin junaan kohteena Augsburg, jonne menen moikkaamaan toista kaveriperhettä. Kerran olen Saksassa aiemmin käynyt ja taitaa siitä olla jo aikaa komeat 10 vuotta!
Eipä siis kai auta kuin kaivatua peiton alta ja alkaa laittamaan matkalaukkua kuosiin. Tiedä mitä nurkan takana odottaakaan!
Somea tuossa herättyäni lukiessani aloin miettimään miten hienoa se on, että ihmiset nauttivat niistä paljon puhutuista pienistä asioista, nauttivat elämästä ja uskaltavat ottaa riskejä. En koe Englantia mitenkään erityisen kotoisaksi niin että haluaisin tänne ehdottomasti muuttaa, mutta silti täällä viihdyn ja niinpä päässä pyörii Suomesta pois muutto jälleen ihan tosissaan. Jopa siinä määrin että piti tarkastaa netistä mitä kaikkea koirien tänne tuonti vaatii.
Sisustuspuolen kouluja tutkiessa ja pähkäillessäni olin ajatellut, että ulkomaille lähtö koirien kanssa olisi jotenkin liikaa, ja niinpä olen sen vaihtoehdon vain sivuuttanut. Nyt ajatukset ovat menneet vähän syvällisempiin ulottuvuuksiin, sillä miksi ei? Miksi se ei olisi mahdollisuus?
Life is too short - niinhän sitä sanotaan. Käytin tuota sanontaa toissapäivänä itsekin kun edessä oli enemmän tai vähemmän hermoja raastava tilaisuus todellakin elää hetkessä ja tehdä jotain spontaania. Nyt onnistuneen ja kivan illan - ja vähän huonosti nukutun yön jälkeen - olen todella tyytyväinen, että sanoin kyllä. Alkoi nimittäin ihan tosiaan tuntua siltä, että voisiko seuraava asuinkaupunki ollakin täällä? Ehkä jokin tänne kuitenkin minua vetää...
Hetkessä eläminen on aina ollut itselle jotenkin todella tärkeää. En halua menettää minuuttiakaan ilman että joutuisin sitten myöhemmin katumaan jotain mitä jäi tekemättä. Se on kuitenkin toisinaan helpommin sanottu kuin tehty ja liiankin usein on ujouteni tullut tielle ja jokin juttu jäänyt vain ajatusasteelle. Jos jotakin niin sitä olen päässäni pyöritellyt viime ajat. Milloin alkaisin elämään niiden itsekin viljelemieni vähän kornistenkin sanontojen mukaan? Nyt. Siksihän täällä olen. Nyt vain täytyy nauttia joka hetkestä. Välillä sitä ei nimittäin meinaa edes ymmärtää, että olen täällä!
Tänään reissu jatkuu Saksaan. Road trip siis edessä ja ensimmäinen etappi olisi Englannin Dover, jossa ylitämme lautalla Englannin kanaalin Ranskaan Dunkerque:en, josta matka jatkuu Belgian läpi Länsi-Saksaan, jossa puolestaan on road tripin ensimmäinen yöpyminen. Kaupunki ei ihan vielä ole tiedossa tosin, mutta selvinnee matkanvarrella.
Maanantaina tiemme erkanevat tämän kaveriporukan kanssa hetkeksi ja hyppään yksin junaan kohteena Augsburg, jonne menen moikkaamaan toista kaveriperhettä. Kerran olen Saksassa aiemmin käynyt ja taitaa siitä olla jo aikaa komeat 10 vuotta!
Eipä siis kai auta kuin kaivatua peiton alta ja alkaa laittamaan matkalaukkua kuosiin. Tiedä mitä nurkan takana odottaakaan!
Kommentit
Lähetä kommentti